Protestien vuosi Balkanilla

Ranskan keltaliivien mielenosoitukset valtasivat mediasta palstatilaa viime vuoden lopulla, mutta myös Balkanin maissa vihaiset ihmismassat ovat vallanneet katuja läpi vuoden. Tässä artikkelissa selvitän Romanian, Bulgarian ja Serbian mielenosoitusten taustat ja niiden syyt.

Mielenosoituksilla on ollut Balkanin lähihistoriassa keskeinen merkitys, sillä sekä Romaniassa, Bulgariassa että Serbiassa sosialistiset diktatuurit kaatuivat pitkälti siksi, että vihaiset ihmismassat valtasivat kaupunkien kadut: kahden ensin mainitun kohdalla tämä tapahtui vuonna 1989, Serbiassa 11 vuotta myöhemmin. Mutta kuten silloinkin, yhteneväisestä isosta kuvasta huolimatta vuoden 2018 mielenosoitusten syyt ja kulku vaihtelivat maasta toiseen.

Romania

EU:n puheenjohtajamaan kapulan vuoden alussa saanutta Romaniaa ovat keinuttanut tammikuussa 2017 alkaneet mielenosoitukset. Tuolloin vastikään valtaan nousseen sosialidemokraattisen PSD:n johtama hallitus toi maan parlamenttiin lakiesityksen, joka olisi dekriminalisoinut alle 48 000 euron haitan tuottavat hallinnon väärinkäytökset. Laajamittainen korruptio ja poliitikkojen väärinkäytökset on nähty syynä syrjäseutujen taloudellisille vaikeuksille sekä hitaalle palkkakehitykselle. Maailmanpankin arvioiden mukaan kolmesta viiteen miljoonaa romanialaista on lähtenyt töihin muualle Eurooppaan, ja niukoista ajoista kärsivä romanialainen maaseutu on näistä tuloista riippuvainen.

Vaikka protestimieliala on näyttänyt ajoittain laantuvan, Romanian pääministeri on ehtinyt vaihtua jo kolmesti tammikuun 2017 jälkeen, jatkuvien skandaalien vuoksi.. Viime elokuussa tilanne leimahti jälleen täysiin liekkeihin, kun yli 150 000 ihmistä valtasi pääkaupunki Bukarestin ja kymmenen muun kaupungin kadut. Tällä kertaa syynä oli PSD:n ajama tuomioistuinuudistus, joka Euroopan neuvoston mukaan heikentäisi olennaisesti hataralla pohjalla olevaa romanialaista oikeusvaltiota. Elokuun mielenosoituksissa suurin voimavara olivat ulkoromanialaiset, jotka ajoivat läpi Euroopan noustakseen barrikadeille Bukarestissa. Mielenosoitukset tukahdutettiin väkivalloin, mutta Romanian pääministerin Viorica Dancilan onnistui silti maalata EU:sta syntipukki.

Romanian ongelmat kulminoituvat pitkälti maan puoluejärjestelmään sekä eritysesti maan kahteen suurimpaan puolueeseen, joiden juuret ovat entisessä sosialistieliitissä. Kun laajat kansanjoukot syöksivät vuonna 1989 maan kommunistijohtajan Nicola Ceauşescun vallasta, maan nomenklatura organisoitui nopeasti kansan nimissä toimiviksi poliittisiksi liikkeiksi. Näin entisten valtioyritysten johtajat, byrokraatit ja kommunistiaktivistit ovat päässeet rakentamaan demokratian ja markkinatalouden instituutioita, ja heidän poliittisen tahtonsa puuttuessa ovat tarvittavat institutionaaliset reformit edenneet yskähdellen kohta 20 vuotta.

Bulgaria

Marraskuussa 2018 tuhannet bulgarialaiset tukkivat teitä ja osoittivat mieltään kasvaneita polttoainehintoja ja ajoneuvoveroja vastaan. Yksityisautoilun rajoittaminen Bulgariassa on ymmärrettäviä etenkin siksi, että EU:n tukitoimista huolimatta maan pääkaupunki Sofia kärsii varsinkin talvisaikaan sankasta savusumusta. Autoilun kustannusten nostaminen osuu kuitenkin kipeimmin tavalliseen syrjäseudulla asuvaan työssäkäyvään, jolle henkilöauto on ainoa vaihtoehto kulkea töihin. Siksi mielenosoitukset keskittyivätkin lähinnä Sofian ulkopuolella sijaitseviin pienempiin kaupunkeihin.

Huolimatta pienemmästä mittakaavastaan, kuluneen vuoden liikehdintä muistuttaa paljon vuosien 2013 ja 2014 mielenosoituksia, jotka kaatoivat Plamen Oresharskin vasemmistohallituksen. Toisin kuin Serbiassa ja Romaniassa, Bulgarian mielenosoitukset oli organisoitu selkeämmin järjestäytyneen opposition toimesta. Boyko Borisovin johtaman keskustaoikeistolaisen GERB:n ja nationalistisen Yhdistyneet patriootit -puolueen koalitiohallitus on epäsuosittu, mutta todellisia vaihtoehtoja nykyiselle hallitukselle ei näytä olevan, sillä kansan syvillä riveillä on antipatioita myös pääoppositiopuolue sosialidemokraatteja kohtaan.  

Kuten Ranskassakin, syvä tuohtumus ajoneuvoveroja ja polttoainehintoja kohtaan on oire koetun epäoikeudenmukaisuuden, eriarvoisuuden ja näköalattomuuden aikaansaamasta turhautumisesta. Finanssikriisiä seuranneen talouskasvun hedelmät ovat Bulgariassakin kerääntyneet yhä harvempien käsiin. Politiikka näyttäytyy taas tehottomana vastauksena ongelmiin, sillä nuoressa demokratiassa uudet oppositioliikkeet ovat usein sisäisesti hajanaisia ja lyhytikäisiä. Siksi protestimieliala kanavoituu ja purkautuu Bulgariassa säännöllisin väliajoin mielenosoituksina.

Serbia

Romanian ja Bulgarian mielenosoituksista poiketen Serbian protestit ovat vahvasti henkilöityneet presidentti Aleksandar Vuciciin, jota syytetään aiheellisesti autokraattisuudesta ja median sananvapauden polkemisesta. Protestoijien mukaan presidentti Vucic ja hänen puolueensa ovat luoneet Serbiaan ”poliittisen väkivallan ilmapiirin”, jolla viitataan muun muassa oppositiopoliitikko Borko Stefanovicin pahoinpitelyyn sekä journalistien kokemaan uhkailuun ja väkivaltaan. Yksi viidestä miljoonasta -nimen protestit saivat, kun Vucic totesi ensimmäisen protestin yhteydessä, ettei taipuisi mielenosoittajien vaatimuksiin, vaikka heitä marssisi Belgradin kaduilla viisi miljoonaa.

Vaikka protesteilla onkin konkreettinen maalitaulu, mielenosoittajia yhdistävää ideologiaa on vaikea hahmottaa. Serbian demokraattinen kenttä on polarisoitunut länsimaisia arvoja kannattaviin liberaaleihin ja Venäjää sympatisoiviin kansallismielisiin, joiden välillä Vucic on tasapainotellut pääministerikaudestaan lähtien. Hän on luvannut kansalleen toimia EU-jäsenyyden puolesta ja poseerannut länsieurooppalaisten johtajien kanssa, samalla kuitenkin tiivistäen ”kulttuuriseen, spirituaaliseen ja historialliseen” yhtenäisyyteen perustuvaa kahdenvälistä suhdetta Venäjään.

Mittavat mielenosoitukset kertovatkin verkon kiristyvän korruption vastaisuudella valtaan ratsastaneen kansanmies Vucicin ympärillä. Kiiltävän kuoren alta on paljastunut itsevaltainen despootti, jolla ei ole todellisuudessa suurta suunnitelmaa maan tulevaisuudelle. Geotaloudellisten seikkojen vuoksi Serbian ainut realistinen vaihtoehto talouden ja yhteiskunnan kehittämiseksi on EU, joka on asettanut liittymiselle kynnyskysymykseksi Kosovon statuksen ratkaisemisen. Vucic on joutunut tasapainoilemaan myös Kosovon kysymyksessä EU:n ja omien äänestäjiensä toiveiden välillä: monien serbialaisten on vieläkin vaikea myöntyä minkäänlaiseen kompromissiin Pristinan kanssa.

Mistä mielenosoitukset kertovat?

Se, joka Romaniaa, Bulgariaa, Serbiaa ja monia muita Itä-Euroopan sosialistimaita yhdistää, on vallankahvaan päässyt eliitti, joka on valjastanut valtioiden institutionaaliset rakenteet palvelemaan lähipiirinsä etuja. Samalla, kun kaverikapitalismin rattaat pyörivät kitkattomasti, on äänestäjille tarjoiltu lupauksista huolimatta talouskuripolitiikkaa ja veronkorotuksia. Demokratia, markkinatalous ja EU-integraatio eivät ole täysin onnistuneet täyttämään toiveita paremmasta elämästä ja mahdollisuudesta vaikuttaa. Sekä Romaniassa, Bulgariassa että Serbiassa turhautuminen hallitsevaa eliittiä kohtaan on lisääntynyt, kun taloudelliseen takapajuisuuteen ja hitaaseen modernisaatioon ei ole saatu vastausta.

Toinen samankaltaisuus Balkanin protestiliikehdintöjen välillä on se, että ne koostuvat heterogeenisestä yhdistelmästä erilaisia tavoitteita, toiveita ja arvoja. Protestoijilla ei ole yhteistä poliittista agendaa, vaan ainut yhdistävä tekijä on leppymätön viha vallanpitäjiä kohtaan. Politiikan tutkija Ivan Krastevin mukaan nykypäivän mielenosoitukset harvoin tähtäävät vallanvaihtoon, vaan ne ovat ensisijaisesti vain yleistä tyytymättömyyttä ilmaisevia julkisia performansseja, joilla ilmaistaan kyllästymistä demokraattisiin instituutioihin ja toimijoihin. Mielenosoitukset myös harvoin palauttavat uskoa demokratiaan, josta kertovat hälyttävän pienet äänestysprosentit kautta Itä-Euroopan.

Uskottavien visioiden puuttuessa maiden tulevaisuudesta, on äänestäjän helppo tukeutua vaaleissa kansallismielisiin puolueisiin, jotka vetoavat retoriikallaan menneen maailman nostalgiaan ja perinteisiin arvoihin. Esimerkiksi Unkarin pääministeri Viktor Orban on käyttänyt taitavasti hyödykseen syrjäseuduilla kytevää tyytymättömyyttä ja näköalattomuutta oman regiiminsä vahvistamiseksi. Vastaavanlainen kehityskulku on myös Balkanilla mahdollinen, mikäli liberaalidemokratialla ei saada muutoksia väestön hyvinvointiin.

TEKSTI Riku Rantanen

KUVA Euroopan parlamentti

Kirjoittaja on Itä-Euroopan yhteiskunnalliseen ja poliittiseen muutokseen hurahtanut valtiotieteiden kandidaatti, joka on kiinnostunut erityisesti Länsi-Balkanin rauhan- ja identiteettikysymyksistä.

Tagit: bulgaria, demokratia, romania, serbia Kategoriat: Artikkelit, Balkan, Nostot, Venäjä ja itäinen naapurusto, Yleinen
JAA TWIITTAA PINNAA JAA
Aiheeseen liittyvät artikkelit