Poliitikot, luvatkaa minulle ilmastonmuutoksen hillintä

Ilmastonmuutos on meidän koko olemassaoloamme uhkaava ilmiö. Ilmastonmuutosta ei voida enää pysäyttää, koska se on jo täällä: vaikuttamassa Euroopassa metsäpaloin, hellekesin ja räntätalvin. Sitä vastoin voimme puhua ilmastonmuutosta hillitsevistä toimista. Verrattuna esiteolliseen aikaan ennen vuotta 1850 ilmasto on lämmennyt keskimäärin jo yhden asteen verran.

Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC (Intergovernmental Panel on Climate Change) julkaisi lokakuun alussa raportin 1,5 asteen lämpenemisestä ja sen globaaleista vaikutuksista. Merkittävää on havainto, että meillä on jo kaikki teknologiset edellytykset ilmastonmuutoksen ratkaisemiseksi. Nyt tarvitaan vain yhteistä poliittista tahtoa päästövähennyksien toteuttamiseksi.

Pariisissa vuonna 2015 sovitulle tavoitteelle 1,5 ja 2 asteen väliin jäämisestä sorvataan säännöt joulukuussa Puolan Katowicessa ilmastoneuvotteluissa, minne osallistun osana Suomen delegaatiota. Aikaisemmin lämpenemisen turvarajana on pidetty 2 astetta, mutta IPCC:n raportti alleviivaa tarpeen pysäyttää lämpeneminen 1,5 asteeseen. Puolen asteen erolla on suuren mittaluokan vaikutuksia merenpinnan nousua, kalakantoja, sään ääri-ilmiöitä, vedenalaista elämää, hellejaksoja ja veden riittävyyttä koskien. Mitä vähemmän ilmasto lämpenee, sitä vähemmän on ilmastonmuutoksen aiheuttamaa inhimillistä kärsimystä.

Ilmastoneuvotteluissa eteneminen on ollut tähän asti hidasta erityisesti sen suhteen, miten maiden ilmoittamia päästövähennystavoitteita mitataan ja seurataan. Paine sääntöjen sopimisen onnistumiselle on kova, vaikka niskuroijiakin löytyy – Kiina, Intia, Saudi-Arabia ja Yhdysvallat eivät lievästi sanottuna ole ilmastokamppailun vahvimpia sotureita. Yhdysvaltojen vetäytyminen Pariisin sopimuksesta on taas yksi käännetty selkä kansainvälisen järjestelmän yhteiselle sääntöpohjalle. Toisaalta, nyt kun Yhdysvallat on menettänyt otteensa poliittisen lännen arvojohtajana, EU:lla on entistä suurempi tila täytettävänään – myös ilmastopolitiikan saralla.

Merkittävin ylikansallinen ilmastopolitiikan areenamme Euroopan unioni on sitä myös Puolan COP24 kokouksen neuvottelupöydissä: Suomi muodostaa neuvotteluissa kantansa osana yhteistä EU rintamaa. EU:n ilmastopolitiikkaa ohjaa vielä muutaman vuoden ajan EU:n sisällä 2020- ilmasto- ja energiapaketti ja kansainvälisesti YK:n ilmastosopimukset. Vuoteen 2030 mennessä tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 40 prosenttia vuoden 1990 päästöjen tasosta. Tavoitetasoa joudutaan todennäköisesti nostamaan vastauksena IPCC:n raportin tuloksiin.

Toteutettavan ilmastopolitiikan kunnianhimoon kansallisella tasolla vaikuttaa se, millainen hallitus päätöksiä tekee ja kenen sylissä ympäristöministerin salkku lepää. Tämän vuoksi on kiinnostavaa vertailla, miten ajan tasalla suurimpien puolueiden ilmastolinjaukset ovat syksyllä 2018. Neljä suurinta puoluetta gallup-kannatuksen mukaan ovat kirjoitushetkellä SDP, Kokoomus, Keskusta ja Vihreät. Puolueiden ilmastopolitiikan tavoitteellisuus vaihtelee, vaikka kaikki puolueet näkevät EU:n tärkeänä jalustana ilmastopolitiikan suunnan määrittäjänä.

SDP on sitoutunut Pariisin sopimuksen tavoitteeseen ilmastonmuutoksen pysäyttämisestä korkeintaan 1,5 asteeseen, tavoitteenaan hiilineutraali Suomi vuonna 2035. SDP:n mukaan Suomen on edistettävä kunnianhimoista ympäristöpolitiikkaa EU:ssa, YK:ssa ja muissa kansainvälisissä yhteyksissä.

Kokoomus ei ota ympäristöä koskevassa keskustelunavauksessaan kantaa 1,5 asteen lämpenemiseen, mutta on nostanut esiin tavoitteen hiilineutraaliudesta vuoteen 2045 mennessä myöhemmin. Suomen tulee puolueen mukaan ajaa päästötalkoiden nopeuttamista Euroopan unionissa ja kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa. Päästöhinnoittelu tulee nostaa tasolle, jolla se on pääasiallinen ohjauskeino puhtaaseen energiaan siirtymisessä tukien sijaan.

Keskustan ilmasto-, energia- ja ympäristölinjaus on melko kattava paketti, mikä selittyy osaltaan tämän hetkisen ympäristöministeriön johdon pestillä. Kovat metsien hakkuutavoitteet ovat kuitenkin vaarassa kääntää Suomen positiivisen päästökehityksen laskuun. Keskustan mukaan EU johtajuus kansainvälisessä ilmastopolitiikassa edellyttää vuoden 2030 päästövähennystavoitteen tiukentamista ja pitkän aikavälin tavoitteen kunnianhimon kasvattamista. Keskusta tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2045 mennessä.

Vihreiden Suomi olisi hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä, minkä jälkeen nettopäästöt kääntyisivät negatiivisiksi. EU-tasolla päästöjä tulisi puolueen mukaan vähentää 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä ja koko Euroopan pitäisi olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Tavoitteena on päästä irti kivihiilestä ja turpeesta 2020-luvulla.

Neljästä suurimasta puolueesta kunnianhimoisimmat päästövähennystavoitteet löytyvät SDP:ltä ja Vihreiltä. Järjestökentän tavoite Suomen hiilinegatiivisuudesta tulee vastaan jo vuonna 2030 ja EU:n hiilineutraaliudesta kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 2040. Jos vertaa ympäristöjärjestöjen tavoitteisiin, monella puolueella riittäisi vielä kirittävää.

Nyt kun eduskunta- ja EU-parlamenttivaalit lähestyvät, on ehdokkailla harvinaisen hyvä mahdollisuus ilmastolupausten tekemiseen – ja pitämiseen. Lupaan itse äänestää kaikissa kevään vaaleissa ehdokasta, joka vannoo kunnianhimoisen ilmastopolitiikan nimeen. Poliitikot, luvatkaa te minulle puolestaan ilmastonmuutoksen hillintä. Kun molemmat pidämme lupauksemme, voimme nukkua yömme viileämmin ja paremmin.

TEKSTI Milja Suihko

Kirjoittaja toimii Allianssin nuorten ilmastodelegaattina. 

Lue koko Tähdistö 2/18 Issuu-palvelusta. 

 

Tagit: energia, ilmastonmuutos, ipcc Kategoriat: Energia
JAA TWIITTAA PINNAA JAA
Aiheeseen liittyvät artikkelit