Pääkirjoitus: Miten olisi EU? Tehdäänkö energiaunioni ja torjutaan ilmastonmuutos?

Energian huomaa arjessa silloin kun se on loppumassa tai kun lasku kolahtaa verkkopankkiin. Muuten se on vain jotain mikä tulee pistokkeesta sähkönä tai pattereista lämpönä. Euroopan unionin kansalainen voi vertailla sähkönsä tuotantomuotoja ja tehdä mahdollisuuksien mukaan valintoja tavoistaan liikkua paikasta toiseen. Pistokkeen taakse kytkeytyy kuitenkin koko unionia koskeva hanke.

Euroopan unionin sähköstä tuodaan 53% EU:n ulkopuolelta. Komissio lanseerasi vuonna 2015 energiaunionipaketin, jonka tavoite on turvata kestävä, kohtuuhintainen ja varma sähkön saanti kansalaiselle. Pakettiin kuuluu Pariisin ilmastosopimus, osa sähköverkkojen yhteen liittämisestä ja suunnitelma energiaunionin muodostamiseksi. Euroopan unionia on vaadittu toimimaan suunnannäyttäjänä kunnianhimoisen ilmastopolitiikan toimeenpanemisessa. Vaalien lähestyessä keskustelu odotetaan kiihtyvän.  

Tähdistön toimituskunta tarttui aiheeseen uteliaasti. Kiitos ahkeruudestanne! Julkaisussa pohditaan Venäjän harjoittaman energiapolitiikan ulkopoliittisia vaikutuksia, tehdään katsaus energiaunionin tämän hetkiseen tilaan ja kuullaan ilmastodelegaatin vaatimus poliitikoille Suomessa ja Euroopassa.  

Tulevaisuus vaatii kaikkeen tutun ravistelua. Eurooppanuoret on nostamassa nuoria asiantuntijoita käymään tärkeää Eurooppa-keskustelua etulinjassa. Tämän julkaisun kaikki kirjoittajat ovat alle 30-vuotiaita. Energiapolitiikka on unionin integraation edistämisen ja ilmastonmuutoksen estämisen kannalta olennaisia kysymyksiä tulevaisuudessa ja tulevaisuuden tekijöitä ovat nuoret. Tähdistön asiantunteva ja rohkea toimituskunta onkin tähän oiva ravistelija. Kivoja lukuhetkiä!

Lue koko Tähdistö 2/18 Issuu-palvelusta. 

TEKSTI Iida Laurila

 

Tagit: eurooppanuoret, iida laurila, pääkirjoitus, tähdistö Kategoriat: Energia
JAA TWIITTAA PINNAA JAA
Aiheeseen liittyvät artikkelit