Kompromissikeidas ja Kühnert – politiikan sukupolvisota Saksassa

Saksan syyskuisia vaaleja on arvioitu niin torjuntavoitoksi kuin EU:n lähitulevaisuuden kannalta pahimmaksi mahdolliseksi kriisiksikin. Venähtäneiden hallitusneuvottelujen päätteeksi sai huokaista helpotuksesta, mutta juuri kukaan ei tunnu olevan lopputulokseen tyytyväinen. Miltä epäonnistuneen Jamaika-koalition jälkeinen Saksa näyttää nuorelle äänestäjälle?

Euroopan parlamentin edellisen puhemiehen Martin Schultzin tehdessä comebackia maansa sisäpolitiikkaan ilmassa oli jopa berniesandersmäistä pöhinää. Demaririemu vaihtui kuitenkin nopeasti katkeransuloiseen parlamenttivaalitulokseen ja identiteettikriisiin hallitukseen lähdöstä neuvottelujen venyttyä puolen vuoden mittaisiksi. Suuri koalitio toteutui, mutta sanansa syönyt ja myös ulkoministerin paikkaa tavoitellut Schultz sai vaihtua Andrea Nahlesiin. Vaikka itse neuvottelut olivat nöyryyttävästi Angela Merkelin kannalta hyvä esimerkki klassisesta ‘ota tai jätä’ -tilanteesta, SPD:n sisäinen kuukausia kestänyt kaaos sai näkyä ja kuulua. Seurauksena oikeistopopulistipuolue AfD kipusi kuin kipusikin demarien ohi gallupeissa.

Häävisti ei tunnu menevän vaaleista ja niiden jälkipyykistä säikähdyksellä selvinneellä CDU:lla. Vaikka kristillisdemokraatit ovat edelleen joka ikäluokassa Saksan suosituin puolue, nuorten vallankumousta saadaan odotella vaaleista toisiin. Angela Merkelillä on toisaalta vahva arvovaltaan perustuva henkilöbrändi sellaisten nuorten keskuudessa, jotka eivät edes muista merkelitöntä Saksaa. Siitä huolimatta nuoret äänestävät yhä yksilöllisemmin, mikä väistämättä syö vanhojen valtapuolueiden hegeliläistä hegemoniaa.

Saksan sisäpolitiikka on perustunut lähes 30 vuotta valtapuolueiden kahden K:n sääntöön: kompromisseihin ja käytännöllisyyteen. Tämä ei tunnu kuitenkaan enää riittävän nuorelle, koko elämänsä yhdistyneessä Saksassa eläneelle sukupolvelle. – Yleishuomio nuorten suhteen on se, että ilmassa varmasti on vissiä kyllästymistä poliittiseen peliin, koska viime vaalit ja niiden jälkeinen outo näytelmä vahvistivat kuvaa muuttumattomuudesta. Oli vaalitulos mikä tahansa, mikään ei suuresti muutu, kommentoi YLE:n ulkomaantoimittaja Sampo Vaarakallio.

Sukupolvien välisen kuilun lisäksi Saksasta puhuttaessa on aina hyvä tiedostaa rautaesiriipun jäännösten muodostama vana: Itä-Saksa on edelleen huomattavasti vähävaraisempi kuin Länsi-Saksa.

Kaikesta huolimatta saksalaisella milleniaanilla menee loppujen lopuksi hyvin paljon paremmin kuin italiaisella serkullaan: esimerkiksi nuorisotyöttömyys on Saksassa ennätysalhaalla, ja tulevaisuus näyttää suhteellisen auvoisalta. Tämä saattaa osaltaan selittää, miksi populismi ei ole samalla tavalla päässyt pureutumaan nuorisoon. Ongelma on ehkä enemmänkin se, ettei nuoriso saa ääntään kuulumaan laskelmoidussa virkamiesruletissa. Lisäksi Saksan väestöpyramidin näyttäessä lähinnä väärinpäin käännetyltä kuusipuulta jokaisten vaalien tuloksen päättävät loppujen lopuksi eläkeläiset. On ymmärrettävää, jos tavallinen saksalaisnuori tuntuukin yllättäen kaipaavan huonosti käsikirjoitetun ja pitkäveteisen House of Cards -jakson sijasta politiikkaan periaatteita. Idealismia on nykytilanteeseen on tuonut NoGroKo-kampanjan keulakuva ja (oikeasti) nuori demarilupaus Kevin Kühnert.

Vaikka SPD:n sisäinen äänestys suuresta koalitiosta olikin Kühnertille tappio, hänen aikaansaamansa liikehdintä on omiaan kertomaan nuorten tuohtumuksesta päivän politiikkaan. Kevin Kühnertilla oli hyvin selkeä visio siitä, mihin suuntaan puoluetta tulisi viedä: SPD:n tulisi oppositiossa kerätä voimiaan ja alkaa taas tehdä itselleen rehellistä, aidosti vasemmistolaista politiikkaa. Puolueeseen on lyhyessä ajassa liittynyt yli 20 000 nuorta, suurilta osin Kühnertin ansiosta, eli jokin 28-vuotiaan kultapojan viestissä kolahti.

Se, saako SPD hallituksessa pysäytettyä itsetuhonsa hallituksesta käsin, on kiinnostavaa ensi vuoden eurovaalien takia. Voiko todella käydä niin, että paikkamäärältään vaikutusvaltaisimman jäsenmaan toiseksi suurimman äänisaaliin vie AfD? Perinteisesti euro- ja liittopäivävaalien tulokset korreloivat jonkin verran keskenään, mutta jännityksensä asiaan tuo AfD:n epävakaa asema Saksan puoluekentällä. On mahdotonta ennustaa, houkuttaako äänestäjiä ensi keväänä AfD puolueen maahanmuuttokriittisyys, euroskeptisyys vai kummatkin. On kuitenkin varmaa, että AfD:n vahva kannatus olisi omalla tavallaan kiusallista tilanteessa, jossa niin Eurooppa kuin EU:kin tarvitsevat vahvaa ja yhtenäistä Saksaa.

 

Saksan sisäpolitiikka on perustunut lähes 30 vuotta valtapuolueiden kompromisseihin ja käytännöllisyyteen. Voiko käydä niin, että kooltaan EU:n vaikutusvaltaisimman jäsenmaan toiseksi suurimman äänisaaliin vie AfD? Klikkaa ja Twiittaa

TEKSTI Sini Saarni

Sini Saarni on politiikan penkkiurheilija, maailmaa 19-vuotiaan naisen silmin tutkaileva nisäkäs ja toivottavasti ensi syksynä taloustieteen opiskelija Helsingin yliopistossa.

Tagit: saksa Kategoriat: Eurooppa kriisien jälkeen
JAA TWIITTAA PINNAA JAA
Aiheeseen liittyvät artikkelit