Ihmisoikeusnäkökulma turvapaikka- ja siirtolaiskeskusteluun

John George Stoessinger kirjoitti vuonna 1956 pakolaisen olevan keskeinen hahmo ihmisoikeuksien ymmärtämiselle.  Toisaalta Stoessinger näki pakolaisen suvaitsemattomuuden ilmapuntarina kautta historian.

60 vuotta myöhemmin ajatus on yhä mitä ajankohtaisin kun Euroopassa puhutaan ’siirtolaiskriisistä’, toki ei suinkaan ensimmäistä kertaa toisen maailmansodan jälkeen. Human Rights Watchin mukaan yksin viime vuonna yli miljoona siirtolaista ja turvapaikanhakijaa saapui Eurooppaan Välimeren kautta. Matkalla Eurooppaan yli 3700 kuoli tai jäi kadoksiin.

Kyseessä on surullinen paradoksi: ihmisoikeuksien näkökulmasta turvapaikka on läntisten demokratioiden historiaan olennaisesti kytkeytyvä instituutio, jonka tarkoituksena on tarjota vainotuille suojaa. Samalla suojaa hakevat henkilöt asettavat henkensä alttiiksi yrittäessään päästä Eurooppaan. Vaikka ihmisoikeudet määritelmällisesti kuuluvat yleismaailmallisina, luovuttamattomina ja perustavanlaatuisia kaikille, suhteessa niin kutsuttuihin ei-kansalaisiin kuilu teorian ja käytännön välillä tuntuu erityisen suurelta.

Siirtolaisuudesta puhuttaessa tehdään usein määritelmällinen ero vapaaehtoisen ja pakotetun välillä. Toisaalta käsitteillä tehdään rajanvetoa ’säännöllisen’ ja ’epäsäännöllisen’ (’regular’ vs. ’irregular’) siirtolaisuuden välillä. Vaikka kategorioiden rajat helposti hämärtyvät, statuksella on kuitenkin huomattavaa merkitystä: työperäinen eurooppalainen maahanmuuttaja kohtaa EU-maissa hyvin erilaisia ihmisoikeuskysymyksiä kuin syyrialainen (paperiton) turvapaikanhakija kotimaassaan, matkareitillään ja kohdemaassaan.

Ihmisoikeuksissa ei ole kyse pelkästään kansainvälisistä sopimuksista, vaan myös poliittisista ja moraalisista vaateista, arvoista ja valinnoista. Ymmärtääkseen keskustelua pakotettuun siirtolaisuuteen liittyen on hyvä silti huomioida se, kuinka kansainvälisissä sopimuksissa tunnetaan oikeus muuttaa maasta, mutta ei oikeutta saapua toiseen maahan. Turvapaikanhakijoita ja pakolaisia suojelee kuitenkin esimerkiksi YK:n pakolaissopimukseen kirjattu palautuskiellon periaate, jonka raameissa turvapaikka myös usein ymmärretään. Sen mukaisesti ketään ei saa palauttaa alueelle, jossa tämän henki tai vapaus olisi uhattuna. EU:n perusoikeuskirjassa mainitaan turvapaikkaoikeus suhteessa pakolaissopimuksen noudattamiseen.

Useat politiikan teoreetikot, kuten Michael Walzer, korostavat valtioiden moraalista velvollisuutta pakolaisten vastaanottamiseen. Seyla Benhabib on puolestaan todennut turvapaikkaoikeuden sijaitsevan valtiosuvereniteetin ja universaalien ihmisoikeuksien risteyksessä. Yhtäältä turvapaikassa on kysymys perustavanlaatuisten ihmisoikeuksien suojelusta ja toisaalta sen myöntäminen, tai myöntämättä jättäminen, on kansallisvaltioiden suvereniteetin alla. Nykyistä keskustelua Euroopassa määrittää se, että kansainvälisessä oikeudessa turvapaikka on ollut nimenomaisesti valtion eikä yksilön oikeutta. Suojelun pyytäminen on kuitenkin tunnustettu ihmisoikeus.

Eurooppalaiseen turvapaikka- ja pakolaiskeskusteluun liittyy olennaisesti hankala kysymys vastuusta, mistä keskustelu EU:n vastuunjakomekanismista on hyvä esimerkki. Vaikka pakolaisuus on väistämättä kansainvälinen kysymys, vastuu saapuvista pakolaisista ja turvapaikanhakijoista jää usein yksittäisille valtioille. Vastuunjakamisella on alun perin pyritty siihen, että sillä helpotetaan paljon pakolaisia vastaanottavien valtioiden ”taakkaa” ja pyritään solidaarisuuteen. Nykyisin käsitettä käytetään myös suhteessa siihen, kuinka vastuuta turvapaikanhakijoista ja pakolaisista siirretään EU:n ulkopuolelle vaikeuttaen pääsyä alueelle hakemaan suojelua. Tähän liittyy myös EU:n kiistanalainen pakolaissopimus Turkin kanssa. Kansalais- ja ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet EU:n päätöstä pitää Turkkia ’turvallisena’ maana.

Turvapaikkaoikeuden merkityksestä, siirtolaisista ja pakolaisista käydään ympäri Eurooppaa huomattavaa poliittista kiistaa.  Siirtolaiskriisin ohella voidaan puhua myös poliittisesta kriisistä tai arvojen kriisistä, jossa ihmisoikeuksien kielellä usein argumentoiva ja niihin virallisesti sitoudut EU ei tunnu löytyvän keinoja saati poliittista tahtoa yhteisiin ratkaisuihin siirtolais- ja pakolaiskysymyksessä. Tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo, mutta se on äärimmäisen tarpeellinen: kuinka rakentaa ja toteuttaa oikeudenmukaista EU:n yhteistä turvapaikkapolitiikkaa ja tähän kytkeytyen siirtolaispolitiikkaa, jossa ihmisoikeudet eivät ole marginaalissa vaan keskiössä?

Hanna-Mari Kivistö

Hanna-Maria Kivistö on Jyväskylän yliopiston valtio-opin tutkijatohtori. 

Kuva: Petteri-Kivimäki

Kategoriat: Siirtolaisuus ja Turkki
share TWEET PIN IT SHARE