Pääkirjoitus: Identiteettikriisi(kö)?

Kuusi asuinmaata ja 14 kotikaupunkia myöhemmin, en aina tiedä mitä vastata, kun minulta kysytään, mistä olen kotoisin. Nopeasti vaihtuneet kotimaisemat ovat olleet osasyynä siihen, että en geeniperimästä huolimatta ole koskaan mieltänyt itseäni täysin suomalaiseksi, sen sijaan miellän itseäni eurooppalaiseksi.

Kotipaikkaa vaihtaessa on tullut havaittua, että kulttuurieroista huolimatta, eri maissa vallitsevat perusarvot ovat kuitenkin pohjimmiltaan samat. Tämän vuoksi en näe syytä siihen, miksei koko elämänsä yhdessä maassa viettänyt tai vasta myöhemmin Eurooppaan muuttanut henkilö voisi mieltää itseään samaan tapaan eurooppalaiseksi kuin minä.

On totta, että erityisesti viime vuoden aikana valtavirtamedian raportointia ja vilkasta poliittista keskustelua seuratessa on eurooppalainen identiteetti alkanut ajoittain näyttää jopa uhanalaiselta. Populismin ja äärioikeistoliikkeiden raivotessa läpi Euroopan on erityisesti Euroopan unionin tulevaisuus alkanut pohdituttaa sen kansalaisia uudella tavalla. Kevään vaalit eri puolilla mannerta ovat kuitenkin osoittaneet, että kyseessä näyttäisi olevan pysyvän ilmiön sijasta enemmänkin Eurooppaa ravistellut aalto.

Tämän kevään Tähdistö tarkastelee eurooppalaisen identiteetin merkitystä. Lehteä työstettäessä on pyrkimyksenämme toimituksen kanssa ollut ikään kuin koota eri näkökulmista koostuvaa palapeliä. Ääneen pääsevät niin poliitikot, akateemikot kuin nuoret. Euroopan unionin alueella asuu yhteensä yli 500 miljoonaa ihmistä, minkä vuoksi palapelin palasia saattaa väliin olla vaikea sovittaa yhteen. Lopulta, kun oikeat paikat löytyvät, niin muodostuu yhtenäinen kokonaisuus.

Elämme murroksen aikaa, uuden aikakauden reunalla. Eurooppalainen identiteetti ei ole häviämässä mihinkään vaan se on uudistumassa.  Ja vain uudistumisen kautta voidaan rakentaa toimiva Eurooppa.

Karoliina Rajala
Päätoimittaja

Tähdistön päätoimittaja Karoliina Rajala.

Kuva: Pyry Kantanen

Kategoriat: Eurooppalainen identiteetti
share TWEET PIN IT SHARE