Holokaustin merkitys eurooppalaiselle kulttuuriperimälle

Tammikuun 27. vietetään vainojen uhrien muistopäivää. Holokaustin päättymisestä tulee kuluneeksi tänä vuonna 74 vuotta. Vaikka sen tapahtumista on jo kulunut useampi vuosikymmen, on holokaustiin käsittely vielä monella tavalla kesken.

1930-luvun alussa Saksan natsihallinto alkoi harjoittaa juutalaisia ja muita vähemmistöjä, kuten homoseksuaaleja ja kehitysvammaisia, sortavaa politiikkaa, joka eväsi heiltä lukuisia oleellisia oikeuksia. Nürnbergin lait tekivät Saksan juutalaisista toisen luokan kansalaisia. Heidät merkittiin vaatteisiin ommellulla Daavidin tähdellä ja heidän oikeutensa opiskella, kulkea vapaasti kaduilla  ja harjoittaa elinkeinoa kiellettiin. Toisen maailmansodan sytyttyä saksalaiset alkoivat koota valloittamiensa alueiden juutalaisia kaupunkien ghettoihin ja heinäkuussa 1942 näitä alettiin siirtää sieltä tuhoamisleireille.

Vuonna 1941 natsit alkoivat harjoittaa järjestelmällistä surmatyötä, kun keskitysleirit ja työleirit avattiin. Natsit puhuivat “lopullisesta ratkaisusta”, jonka avulla juutalaisuus tuhottaisiin ja arjalaisuudesta tehtäisiin hallitseva rotu. Lopputuloksena seurasi kansanmurha, jonka aikana surmattiin arviolta kuusi miljoonaa juutalaista. Holokaustiin liitetään juutalaisten lisäksi myös miljoonien muiden vähemmistöedustajien, kuten homoseksuaalien, romanien, slaavien ja kehitysvammaisten surmaaminen.

Holokausti on poikkeuksellinen tapahtuma historiassa sen laajamittaisuuden, järjestelmällisyyden ja tunnettuuden vuoksi. Se ei koskettanut pelkästään ajanjakson aikana surmattuja vaan myös heidän läheisiään ja näiden jälkeen tulleita sukupolvia. Useita sukulinjoja katkesi myös kokonaan ja esimerkiksi lähestulkoon koko Itävallan juutalaisyhteisö tuhottiin.

Holokaustin jälkeen

Toisin kuin uskoisi, holokaustia alettiin käsittelemään vasta pari vuosikymmentä tapahtumien jälkeen. Tähän vaikutti se, että holokaustia seurasi monessa yhteisössä muutaman sukupolven mittainen hiljaisuus. Tapahtumista ei puhuttu avoimesti perheiden kesken vaan ne yritettiin aktiivisesti unohtaa. Juutalaisväestö kärsi kollektiivisista mielenterveysongelmista, joita käsittelemättömät traumat ja aiheesta hiljentyminen entisestään pahensivat.  

Lisäksi uhrit saivat osakseen kieltävän vastaanoton ja heitä syrjittiin. Euroopassa juutalaisten saama kompensaatio ja korvaukset olivat minimaalisia; sodasta toipuvilla valtioilla ei ollut mahdollisuutta suuriin rahallisiin korvauksiin ja psykologista apua ei ollut lainkaan tarjolla.

Kansainvälinen keskustelu holokaustista alkoi voimistua vasta 1980-luvulla , jolloin useita sen tapahtumia käsitteleviä elokuvia ja kirjoja tuli levitykseen . Esimerkiksi Oscar-palkitut elokuvat Schindlerin lista ja Sofian valinta saivat suuret katsojamäärät kansainvälisesti. Keskitysleireiltä selviytyjät alkoivat kirjoittaaa omia muistelmiaan ja surullisen kuuluisa Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja julkaistiin.

Tästä eteenpäin

Tänä päivänä holokaustin käsittely on edelleen osakseen kesken. Samalla siitä selvinneitä ei ole enää yhtä paljon elossa kuin esimerkiksi pari vuosikymmentä sitten. Tämä tekee aiheesta ja sen tapahtumista puhumisesta entistä tärkeämpää. Jotta vastaavanlaisten kauheuksien toistuminen voitaisiin estää, on tärkeää ymmärtää historiaa.

Fasismin uusi nousu Euroopassa on ollut omiaan muuttamaan asenteita holokaustiin ja natsien hirmutöihin. Tämä näkyy muun muassa holokaustin täydellisenä kieltämisenä. Maailman juutalaiskongressin mukaan jopa kolmannes ihmisistä tänään pitää holokaustia myyttinä tai vahvasti liioiteltuna tapahtumana. Monessa Euroopan valtiossa holokaustin kieltäminen ja natsisymboleiden käyttö julkisesti luetaan kuitenkin rikokseksi. Lainsäädännöllä ollaan pyritty luomaan yhteiskunnalliset rajat antisemitismille. Antisemitismin ja fasismin yleistymisen estäminen on mahdollista myös koulutuksen avulla. Myös lapsille ja nuorille tulisi välittää faktaperäistä tietoa vakavista aiheista, vaikka se voikin  joskus tuntua vaikealta.

Holokausti on hankala aihe käsitellä, koska sen laajuus voi olla vaikeaa käsittää, ja täten luo aiheesta ongelmallisen lähestyttävän. Esimerkiksi Suomen osuus holokaustissa on ollut hyvin pitkään kokonaan vaiettu aihe. Asiasta puhuttiin ensimmäisen kerran julkisella tasolla vasta vuonna 2000, jolloin pääministeri Paavo Lipponen pyysi puheessaan anteeksi Suomen tekemiä juutalaisluovutuksia.

Oleellinen osa historian käsittelyä on tapahtumien hyväksyminen ja syvempi ymmärtäminen osana eurooppalaista historiaa.On tärkeää ymmärtää 1900-luvun alun vallitsevat aatteet ja kuinka ne toimivat Euroopassa. Oleellista ei ole enää sen miettiminen, mitä oltaisiin voitu tehdä toisin, vaan mitä voimme tehdä nyt, etteivät tapahtumat enää koskaan uusiudu.

TEKSTI Nea Baarman

KUVA Nea Baarman

Kirjoittaja on helsinkiläinen abiturientti, jonka tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu yliopisto-opinnot ja järjestöaktiivina jatkaminen. Kiinnostuksen kohteinaan hänellä on maailmanpolitiikka sekä erityisesti ihmiset erilaisissa kulttuureissa vaikuttavana yksilönä.

Tagit: historia, holokausi, juutalaisuus, äärioikeisto Kategoriat: Artikkelit, Eurooppalainen identiteetti, Nostot
JAA TWIITTAA PINNAA JAA
Aiheeseen liittyvät artikkelit