Britannian vaalien jälkilöylyt ja Brexit

Euroopassa tehdään historiaa. Iso-Britannia on ensimmäisenä valtiona koskaan eroamassa Euroopan unionista. Olisiko kukaan vielä hetki sitten uskonut, että unionista todella saatettaisiin erota? Puhumattakaan siitä, että etunenässä lähtisi yksi unionin vaikutusvaltaisimmista jäsenmaista?

Brexit, EU, Brexit? Valta kansalle!

Britanniassa on jo useamman vuoden ajan käyty kiihkeää keskustelua EU-kansanäänestyksestä, siitä, pitäisikö maan kenties erota Euroopan unionista ja voisiko kansa päättää asiasta. Keskustelu sai uuden käänteen, kun Britannian entinen pääministeri David Cameron toi konservatiivipuolueensa vuoden 2015 vaalikampanjaan tavoitteen Britannian EU-kansanäänestyksen järjestämisestä. Cameronin johtama puolue voitti silloiset parlamenttivaalit selkein lukemin. Konservatiivit saivat myös enemmistön parlamenttiin, mistä käynnistyi Cameronin vaalilupausten toteuttaminen. Cameron oli luvannut äänestäjilleen toteuttavansa kansanäänestyksen Britannian EU-jäsenyydestä, ja niin hän myös teki.

Kansanäänestystä edelsi pitkä ja aktiivinen kampanjointi sekä EU:ssa pysymisen että siitä eroamisen puolesta. EU:ssa pysymistä kannattaneet painottivat hyvin voimakkaasti taloudellisia etuuksia, joita EU:sta on Britannialle. Eroa ajaneiden kampanja perustui taas hyvin pitkälle ajatukseen siitä, että Britannia kuuluu briteille. Keskustelu Britannian mahdollisesta eroamisesta Euroopan unionista huipentui 23. kesäkuuta vuonna 2016, kun Britanniassa järjestettiin asiasta neuvoa-antava kansanäänestys. Siinä 51,9 prosenttia annetuista äänistä oli jäsenyydestä luopumisen ja 48,1 prosenttia unionissa pysymisen kannalla.

Lähes saman tien äänestyksen jälkeen EU-jäsenyyttä kannattanut pääministeri Cameron ilmoitti eroavansa. Konservatiivien uudeksi puheenjohtajaksi nimitettiin EU-kriittinen Theresa May, jonka on tarkoitus neuvotella briteille mahdollisimman hyvä sopimus eron yhteydessä. Mayllä oli takanaan parlamentissa vuonna 2015 saavutettu konservatiivienemmistö, mutta silti monien yllätykseksi May ilmoitti järjestävänsä ennenaikaiset parlamenttivaalit. Hän perusteli vaaleja muun muassa sillä, että tarvitsi vahvemman parlamentin taakseen, mikä mahdollistaisi paremmat edellytykset sopimusten neuvottelemiseen. On arveltu, että May halusi käyttää tilanteen hyödyksi, sillä pahimman kilpailijan, työväenpuolue Labourin, rivit olivat otollisella hetkellä melko rikkinäiset. May myös toivoi saavansa konservatiiveille vielä suuremman enemmistön parlamenttiin.

Parlamenttivaalien tulos oli suuresta spekuloinnista huolimatta kaikille osapuolille ainakin jonkinasteinen yllätys. Pääministeri Theresa Mayn konservatiivipuolue ei saanutkaan entistä suurempaa enemmistöä parlamenttiin, vaan toive vahvasta tuesta niin sanotulle “kovalle” Brexitille musertui ja vaihtui kylmään totuuteen enemmistön menettämisestä.

Jos May puolueineen joutui kohtaamaan šokeeraavan vaalituloksen, jakautuivat äänet puolestaan Jeremy Corbynin johtaman Labour-työväenpuolueen kannalta paremmin, kuin puolue oli uskaltanut odottaakaan. Labour kasvatti suosiotaan erityisesti nuorten äänestäjien keskuudessa. Siitä on paljolti kiittäminen puolueen ja erityisesti Corbynin onnistunutta vaalikampanjaa. Mayn osalta kampanja meni pahemman kerran penkin alle, mikä osaltaan johti siihen, että hänen päätöksensä järjestää ennenaikaiset vaalit osoittautui suuremman luokan virheeksi.

Täyskatastrofi, paras mahdollinen päätös vai jotain muuta?

Vaikka ennen vaaleja paljon puhetta herätti Brexitin mahdollinen peruuntuminen, olisi tilanne todellisuudessa ollut kuitenkin erittäin epätodennäköinen. Puolueille oli selvää, että brexit vietäisiin loppuun saakka vaalituloksesta riippumatta. Vaaleja odotettiin silti suurella mielenkiinnolla, sillä tulos ratkaisisi sen, millaisilla linjauksilla Britannia lähtisi neuvottelemaan Brexitistä. Selvää oli, että May ajaisi puolueensa kanssa kiistatta “kovaa” Brexitiä. Samaa aikoi myös pohjois-irlantilainen unionistipuolue DUP. Corbynin Labour lupasi tehdä kaikkensa “pehmeän” Brexitin eteen ja huolehtia niin EU-kansalaisten eduista Britanniassa kuin brittien parhaasta EU-maissa. Liberaalidemokraatit taas halusivat “pehmeän” Brexitin lisäksi toteuttaa uuden EU-kansanäänestyksen.

Karvaasta pettymyksestä ja Corbynin erovaatimuksista huolimatta May on ilmoittanut muodostavansa hallituksen. Suunnitteilla ovat neuvottelut unionistipuolue DUP:n kanssa, eikä uusia vaaleja näillä näkymin ole luvassa, vaikka niitäkin on jo ehditty povata. Britanniassa on viime vuosina järjestetty vaaleja vaalien perään, joten jälleen uudet vaalit tuskin innostaisivat jo vaaliuupumuksesta kärsiviä brittejä.

Vaalituloksen myötä Mayn ja konservatiivien on heitettävä hyvästit jyrkille Brexit-suunnitelmilleen. Brexitistä tullaan työväenpuolueen vaalimenestyksen myötä näkemään ainakin jonkin verran pehmeämpi versio, kuin May oli toivonut. Vasta neuvotteluiden yhteydessä kuitenkin selviää, kuinka kova tai pehmeä Brexitistä loppujen lopuksi muotoutuu. Luvassa on todennäköisesti paljon tiukkaa vääntöä siitä, miten neuvottelut tulisi hoitaa ja mitä Britannia niistä lähtee itselleen tavoittelemaan. Hankaluuksia tuottaa varmasti sekin, etteivät monet puolueet ole kovin halukkaita tekemään yhteistyötä keskenään.

Brexitin kannalta olisi tärkeää, että hallitus saataisiin kasaan lyhyellä aikavälillä, jotta neuvottelut EU-erosta saataisiin alkuun mahdollisimman pian. Sopimuksen mukaan aikaa neuvottelujen käymiseen on kaksi vuotta virallisesta eroilmoituksesta, joten Brexit tulee voimaan 29. maaliskuuta vuonna 2019 riippumatta siitä, missä vaiheessa neuvottelut ovat. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, miten neuvottelut lopulta käytännössä etenevät, sillä aiempaa kokemusta jäsenmaan eroamisesta Euroopan unionista ei ole.

Iso-Britannia on nyt avannut uuden pelin järjestämällä ensimmäisenä valtiona kansanäänestyksen EU:sta eroamisesta. Toimiiko Britannia suunnannäyttäjänä koko Euroopalle? Kertooko sen tekemä liike Euroopan unionin tulevaisuudesta yhtään mitään vai enemmän, kuin luulemmekaan?

Emil Makkonen & Maisa Mikkola

Kirjoittajat ovat Eurooppanuorten kesätyöntekijöitä. Emil opiskelee Haukilahden lukiossa Espoossa ja Maisa Viikin normaalikoulun lukiossa Helsingissä.

Kuva: Dave Kellam

Kategoriat: Artikkelit, Brexit
JAA TWIITTAA PINNAA JAA