Brexit: kuka jäisi kaipaamaan brittejä?

Iso-Britannian ’erityissuhde’ Euroopan unioniin on herättänyt vilkasta keskustelua koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan. Manner-Euroopasta on seurattu kiinnostuneina ja ajoittain erittäin turhautuneina brittien väittelyä, jossa tahdin ovat määrittäneet ensisijaisesti integraatioon kielteisemmin suhtautuvat tiedotusvälineet ja poliitikot. Pääministeri Cameronin lupaus kansanäänestyksestä EU-jäsenyydestä onkin ymmärrettävä reaktiona konservatiivipuolueen euroskeptisen siiven ja UKIP-puolueen kannatuksen vahvistumiselle.

Brittien vuosikymmenestä toiseen jatkuva keskustelu EU-jäsenyydestä on aiheuttanut paljon ärtymystä ympäri Eurooppaa. Ongelman ydin on tapa, jolla integraatiosta puhutaan: britit korostavat mielellään erilaisuuttaan ja erinomaisuuttaan vastapainona kankealle ja byrokraattiselle manner-Euroopalle. Varsinkin liittovaltiohenkisemmissä jäsenvaltioissa onkin runsaasti kansalaisia ja poliitikkoja, jotka ovat kyllästyneitä brittien itsekeskeiseltä vaikuttavaan retoriikkaan. Ei olekaan yllättävää, että Cameron sai neuvotteluissa lähinnä kosmeettisia myönnytyksiä muilta jäsenmailta.

Mahdollisen Brexitin onkin ennakoitu myötävaikuttavan unionin yhtenäisyyteen. Ison-Britannian läheisimpinä kumppaneina ovat usein näyttäytyneet Puola, Tšekki tai Unkari – eli maat, jossa konservatiiviset arvot ja euroskeptisyys ovat jyllänneet viime vuosina. Brittien erotessa muiden isojen jäsenvaltioiden ja ennen kaikkea Saksa-Ranska –akselin rooli korostuisi entisestään. Lisäksi Brexit helpottaisi päätöksentekoa niin neuvostossa ja Eurooppa-neuvostossa kuin Euroopan parlamentissa.

Britannia on toki merkittävä toimija EU:ssa. Sen taloudellista ja sotilaallista painoarvoa ei tule väheksyä. Brexitin toteutuessa maan kanssa todennäköisesti neuvoteltaisiin jonkinlainen tiivis kumppanuus, joka Euroopan talousalueen maiden kuten Norjan tapaan liittäisi Britannian osaksi sisämarkkinoita. Tässä kohtaa on muistettava, että britit ovat itse korostaneet nimenomaan integraation taloudellista ulottuvuutta ja maan vaikutusvaltaiset liike-elämän yritykset ja finanssikeskus Lontoon City ovat lobanneet voimallisesti EU-jäsenyyden puolesta. Sotilaallisesti Britannia on unionin vahvin valtio, mutta kriitikot ovat samalla huomauttaneet maan suhtautuneen verraten viileästi unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittämiseen. Britannian liittolainen Yhdysvallat on kuitenkin ilmaissut huolensa mahdollisen Brexitin seurauksista.  Brexit voisikin johtaa Yhdysvaltojen ja EU:n turvallisuuspoliittisten suhteiden tiivistymiseen.        

EU selväisi ilman brittejä, mutta Brexitin suurin vaikutus voi liittyä sen symboliseen merkitykseen. Yksikään muu jäsenmaa ei ole toistaiseksi edes vakavasti harkinnut eroa unionista tai euroalueesta. Tanskalle kuuluva Grönlanti tosin irtautui silloisesta Euroopan yhteisöstä vuonna 1985. Sama logiikka pätee integraation historiaan: jokainen perussopimusten muutos on johtanut unionin vallan kasvuun jäsenvaltioiden toimivallan kustannuksella. Brexitin myötä integraation purkautuminen ei näyttäytyisi enää pelkkänä teoreettisena mahdollisuutena. Muiden jäsenvaltioiden euroskeptiset puolueet voisivat saada tuulta purjeisiinsa, vaatien Britannian tapaan neuvotteluja maan asemasta unionissa ja kansanäänestystä EU-jäsenyydestä.

Ehkä vieläkin mielenkiintoisempaa olisi Brexitin seuraukset Isossa-Britanniassa. Skotlantilaiset suhtautuvat englantilaisia selkeästi myötämielisemmin EU-jäsenyyteen ja Brexitin onkin ennakoitu johtavan uuteen kansaäänestykseen Skotlannin itsenäisyydestä. Tosin Skotlanti on taloudellisesti hyvin riippuvainen Englannista, joten yhtälö on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Unionin ja ehkä Ison-Britannian itsensä kannalta turhauttavin vaihtoehto voisi kuitenkin olla EU-jäsenyyden kannattajien erittäin niukka voitto: jäsenyyden vastustajat tuskin lannistuisivat vaan pyrkisivät kokoamaan rivejään seuraaviin kansallisiin parlamenttivaaleihin. Samalla Britannian hallitus joutuisi jatkuvasti todistamaan kotimaan medialle, ettei se taivu liian helposti Brysselin teknokraattien vaatimuksiin.     

Tapio Raunio

Tapio Raunio on valtio-opin professori Tampereen yliopistolla.

Kategoriat: Brexit
JAA TWIITTAA PINNAA JAA