Brexit, EMA ja ihmisoikeudet – miksi Euroopan lääkeviraston uudelleensijoittaminen herättää huolta sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen keskuudessa?

Euroopan lääkevirasto EMA on muuttamassa pois Lontoosta Brexitin myötä ja uuden pääkonttorin sijainnista kilpailee yhteensä 19 EU:n jäsenmaata. Viraston muutto on nostanut esille myös seksuaalivähemmistöjen oikeuksia koskevat erot unionin sisällä. Usea EMAn työntekijä on avoimessa kirjeessä ilmaissut olevansa huolissaan siitä kunnioitettaisiinko sen työntekijöiden oikeuksia konttorin seuraavassa sijainnissa. Keskustelua lisää se, että Euroopan lääkeviraston odotetaan muutenkin menettävän merkittävä osa työntekijöistään muuton yhteydessä jo pelkästään viraston sijainnin muuttumisen johdosta.

Iso-Britannian ja Pohjois-Irlannin eroaminen Euroopan unionista on johtanut kahden Euroopan unionin viraston muuttamiseen pois Lontoosta. Nämä virastot ovat Euroopan lääkevirasto ja Euroopan pankkiviranomainen. Lääkevirasto työllistää noin 890 ihmistä ja pankkiviranomainen noin 190. Vuonna 2015 arviolta 36 000 ihmistä vieraili lääkeviraston luona ja 30 000 hotelliyötä varattiin kyseisiä vierailuja varten. EMA edustaa siis merkittävää työllistävää ja kulutusta kasvattavaa tekijää mille tahansa kaupungille.

Euroopan lääkeviraston tehtäviin kuuluu muun muassa EU:ssa olevien lääkkeiden laadun ja turvallisuuden valvonta sekä lääkeinnovaatioiden edistäminen toimimalla yhteistyössä lääkevalmistajien kanssa. Lääkeviraston muuton aiheuttama, arviolta 520 miljoonan, lasku on määrätty Iso-Britannian maksettavaksi Brexit-neuvotteluiden yhteydessä. Yli puolet kyseisestä laskusta aiheutuu lääkeviraston tulevista vuokrista, joita tullaan maksamaan vuoteen 2039 asti. Syynä tähän on viraston epäonnistuminen vuokrasopimuksensa irtisanomislausekkeesta neuvottelemisessa.

Euroopan komissio on aloittanut uuden sijainnin valintaprosessin arvioimalla hakijoiden soveltuvuutta, eli pohtimalla esimerkiksi kaupunkien infrastruktuuria ja saavutettavuutta. Komissio joutuu kuitenkin myös miettimään sijaintikaupungin kykyä tarjota riittävästi koulutus- ja työllistymisvaihtoehtoja viraston työntekijöiden perheille. Komissio tekee arvioidensa perusteella suosituksen ja viraston uusi sijainti päätetään 20. marraskuuta EU:n ulkoministerikokouksessa. Jokainen jäsenmaa antaa yksi, kaksi ja kolme pistettä valitsemilleen ehdokkaille. Ehdokkaiden karsintaa jatketaan, kunnes on saatu enemmistöä tyydyttävä valinta. Valintaäänestystä on kutsuttu “euroviisutyyliseksi”, koska se palkitsee suosittuja hakijamaita.

Valintaprosessissa on myös tilaa politikoinnille. Joitakin hakijamaita halutaan ehkä rankaista niiden viimeaikaisesta turvapaikkapolitiikasta. Samalla Euroopan unioni on kuitenkin asettanut tavoitteekseen sijoittaa Itä- ja Keski-Eurooppaan enemmän virastoja. Tämä tavoite tulee olemaan vaikea saavuttaa lääkeviraston kanssa johtuen työntekijöiden poistumisesta, joka seuraisi muuttoa Itä-Eurooppaan. Tämä uhka paljastui EMAn sisäisestä selvityksestä, jonka mukaan suuri osa viraston työntekijöistä ei muuttaisi viraston mukana joihinkin potentiaalisista sijaintikaupungeista. Tilannetta vaikeuttaa entisestään Iso-Britannian yritykset kannustaa EMAn nykyisiä työntekijöitä pysymään Lontoossa ja työskentelemään siellä lääkealalla.

Euroopan lääkeviraston selvitys työntekijöiden halukkuudesta muuttaa hakijakaupunkeihin herättää huolta, koska kyselyn mukaan suosituinkin kaupunki saisi jopa 19 % EMA:n työntekijöistä eroamaan. Viisi suosituinta vaihtoehtoa olivat työntekijöille tehdyssä kyselyssä Amsterdam, Barcelona, Kööpenhamina, Milano ja Wien. Näissä vaihtoehdoissa EMA arvioi palautumisen viraston normaaliin toimintaan vievän 2-3 vuotta. Muissa vaihtoehdoissa palautuminen veisi mahdollisesti 3-10 vuotta tai voisi pahimmillaan aiheuttaa pysyvää toimintavajetta, joka ilmenisi esimerkiksi kykenemättömyytenä hyväksyä uusia lääkkeitä markkinoille. Tähän ”pysyvän vahingon” kategoriaan EMA asetti kahdeksan hakijaa, joihin kuului myös Helsinki.

Lisäksi huoli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista nousi esille avoimessa kirjeessä, jonka EMAn hlbtiq-työntekijät sekä heitä tukevat kollegat vähän aikaa sitten lähettivät Euroopan lääkeviraston johtajalle Guido Rasille ja muille EU-johtajille. Kirjeen oli allekirjoittanut 250 työntekijää huolissaan hlbtiq-työntekijöiden oikeuksien ja vapauksien, jotka viraston nykyinen sijaintimaa Iso-Britannia sekä Euroopan unionin laki heille sallii, säilymisestä EMAn muuton yhteydessä. Työntekijöiden huoli on perusteltua, koska Euroopan unionin jäsenmaiden välillä on suuria eroja tasa-arvoisten avioliittojen, rekisteröityjen parisuhteiden ja syrjinnän vastaisessa lainsäädännössä.

Hakijamaista Puola, Slovakia, Romania ja Bulgaria eivät anna samaa juridista sukupuolta oleville pareille minkäänlaista laillista asemaa. Näistä maista kaikki paitsi Romania ovat määrittäneet perheen naisen ja miehen väliseksi avioliitoksi perustuslaissaan. Romaniakin aikoo tehdä vastaavan muutoksen perustuslakiinsa. Kirje nostaa kaksi sateenkaariperheiden kohtaamaa ongelmaa esille. Euroopan unionin jäsenmaat eivät ole velvoitettuja hyväksymään samaa sukupuolta olevien parien avioliittoja tai rekisteröityjä parisuhteita, jos ne on solmittu jäsenmaan ulkopuolella. Täten, jos EMA muuttaisi Varsovaan, niin naimisissa olevien työntekijöiden avioliittoa ei kohdeltaisi avioliittona heidän ollessaan naimisissa samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa. Avioliiton hyväksymisellä on luonnollisesti vaikutuksia verotukseen, aviopuolison oikeuksiin esimerkiksi sairaalassa, saatuihin tukiin ja muuhun asiointiin viranomaisten kanssa.

Tämä eriarvoinen kohtelu johtaa myös ongelmaan, kun työntekijän aviopuoliso ei ole Euroopan unionin kansalainen. Tällaisessa tilanteessa työntekijän puolisolla voisi olla vaikeuksia muuttaa useaan virastosta kilpailevaan kohdemaahan, koska heidän avioliitollaan ei olisi niissä laillista asemaa. Aihetta säädellään direktiivissä 2004/38/EC, joka liittyy yksilöiden ja heidän perheidensä oikeuteen liikkua vapaasti Euroopan unionin sisällä. Jotkut jäsenmaat tulkitsevat kyseisen direktiivin kattavan ainoastaan vastakkaista sukupuolta olevien parien vapaan liikkuvuuden. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kritisoi kyseistä tulkintaa 2016 kesäkuussa päätöksessään koskien “Taddeucci and McCall v. Italy, no. 51362/09” -oikeudenkäyntiä. Tuolloin oikeus totesi Italian hylkäämispäätöksen samaa sukupuolta olevan parin oleskelulupahekemukseen olleen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8. ja 14. artiklan vastainen.

Hlbtiq-oikeuksien lainsäädäntö Euroopan unionin tasolla on nykyisellään varsin vähäistä. Syrjintä seksuaalisen suuntautumisen perusteella työllistämistilanteessa on laitonta yleistä tasa-arvoa työmarkkinoilla säätelevän direktiivin nojalla. Syrjintä etuuksissa, palveluissa ja lääketieteellisessä hoidossa seksuaalisen suuntautumisen perusteella eivät ole laittomia direktiivien perusteella. Laajempaa syrjinnän vastaista lainsäädäntöä on pyritty edistämään Euroopan parlamentissa, mutta konservatiivisimmat jäsenmaat ovat hidastaneet, elleivät jopa estäneet, sen etenemisen. Parlamentti on myös ottanut kantaa ja vaatinut komissiolta toimia samaa sukupuolta olevien parien avioliittojen ja rekisteröityjen parisuhteiden tasa-arvoiseksi tunnustamiseksi kaikkialla unionissa.

Parlamentin toimet eivät kuitenkaan ole johtaneet muutoksiin Euroopan unionin lainsäädännössä tai sen kansalaisten elämässä. EMAn muutto on kiinnostava siksi, että se tuo esille ristiriidan EU:n toiminnassa. Sopimus Euroopan unionin toiminnasta vaatii unionia kamppailemaan seksuaalisen suuntautumisen perusteella tapahtuvaa syrjintää vastaan. Jäsenmaiden välisten arvoerojen vuoksi tavoitetta ei ole viety laajemmalti eteenpäin. Tasa-arvoiset avioliittolait ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö ovat toteutuneet jäsenmaissa eri tahdissa ja suhteellisen riippumattomasti muista jäsenmaista. Samalla, kun moni jäsenmaa on laajentanut avioliiton samaa sukupuolta oleville pareille tai ottanut käyttöön rekisteröidyn parisuhteen, usea Itä-Euroopan maa on asettanut perustuslakiinsa kiellon määritellä avioliitto muuna kuin miehen ja naisen välisenä.

Nyt kysymys kuuluukin, miten EU aikoo edetä tulevina vuosina hlbtiq-oikeuksien kanssa? Perussopimuksissa asetettujen tavoitteiden mukaisesti eteneminen vaatisi itäisten jäsenmaiden kansallisen lainsäädännön muuttamista, mutta tähän mennessä unionia ei olla haluttu koetella tällä tavoin. Universaali tasa-arvoinen avioliittolaki ei vaikuta realistiselta tavoitteelta, mutta Euroopan parlamentin vaatima laajempi syrjinnän vastainen lainsäädäntö, vapaampi liikkuvuus sekä toisissa jäsenmaissa solmittujen avioliittojen laajempi tunnustaminen voisivat edetä tulevaisuudessa. Muutokset herättävät varmasti vahvoja tunteita niissä jäsenmaissa, joissa ne aiheuttaisivat muutoksia lainsäädäntöön. Toimettomuus voi synnyttää ongelmia, koska samalla unioni viestittäisi kykenemättömyyttään ja tahdon puutetta puolustaa kaikkien kansalaistensa oikeuksia, jotka on määritelty perussopimuksissa.

TEKSTI Emil Bulut

KUVA Stocksnap.io 

 

Kirjoittaja on ihmisoikeusaktivisti ja pitkän linjan toimija poliittisella kentällä. Erityisiä kiinnostuksen alueita hänelle ovat koulutus, ihmisoikeudet, EU:n ulkopolitiikka ja ilmastokysymykset.

 

Tagit: Brexit, ihmisoikeudet, Lääkevirasto Kategoriat: Artikkelit, Brexit, Nostot
share TWEET PIN IT SHARE
Aiheeseen liittyvät artikkelit