EU haluaa strategisen suhteen Intian kanssa

Demokratiaa, oikeusvaltiota, sääntöperustaista kansainvälistä järjestystä. Kestävää kehitystä ja ilmastonmuutoksen torjuntaa. Rauhaa ja turvallisuutta, kauppaa ja investointeja. Naisten ja lasten oikeuksia. EU:n tuoreen Intia-strategian tavoitteet kuulostavat niin hienoilta, että ne voisivat olla suora lainaus jonkun idealistisen kansalaisjärjestön toimintaohjelmasta. Toisaalta strategia sisältää myös arvostelua. Euroopan unionin Intia-strategia on pitkän prosessin tulos. Euroopan komission edellinen tiedonanto on vuodelta 2004. […]

21.12.2018

Keskiössä Israel ja Palestiina

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätöksestä Yhdysvaltain suurlähetystö siirrettiin viime toukokuussa Tel Avivista jakautuneeseen Jerusalemiin. Israelin ja Palestiinan välinen konflikti on ollut tämän vuoksi entistä enemmän esillä viime aikoina. Mikä on EU:n kanta tilanteeseen? Israelin ja Palestiinan rajakiista juontaa juurensa aina 1800-luvulle. Nykyisellään Palestiina ei ole virallinen valtio vaan se luokitellaan “alueeksi Lähi-Idässä”. Samalla palestiinalaisilla ei ole […]

21.12.2018